Painaako arjen kiireet ja työstressi päälle ja juhlatkin pitäisi järjestää? Ei hätää, me autamme!
Meillä on useiden vuosien ja lukemattomien kertojen kokemus erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja odotamme vieläkin samalla innolla kuin ensimmäisellä kerralla seuraavaa tapahtumaa mitä saamme olla mukana tekemässä. Olemme enemmän kuin valmiina ottamaan uusia ja mielenkiintoisia haasteita vastaan tai tekemään meille jo tuttuja juttuja tutuiksi myös teille. Toteutamme isolla intohimolla niin lastenjuhlat, polttariporukan illanistujaiset kuin joukkueiden päätöstapahtumat tai koulujen ja päiväkotien liikuntapäivät.
Olipa sitten kyseessä pieni tai suuri suunnitelma, pistä rohkeasti meille viestiä ja mietitään mikä voisi sopia juuri teille. Ja jos ei ole suunnitelmaa laisinkaan niin kurkkaa täältä vinkkejä. Kaikesta ei kannata itse stressata, etenkin kun asian voi jättää meidän ratkaistavaksi - WAU miten helppoa!

Töiden tekeminen ei tarvi aina olla liian vakavaa tai ainakin tasaisin väliajoin kannattaa ottaa pieni hyppy pois oravanpyörästä ja vaihtaa vapaalle. Ripaus huumoria ja heittäytymistä niin taas jaksaa paremmin arjen keskellä. Meillä on juuri tätä varten yrityksille rakennettu konsepti: WAU Games!
WAU Games on tapahtuma, joka on täynnä rentoa yhdessäoloa, äänekästä kannustamista, naurua ja pientä kilpailuhenkeä pilke silmäkulmassa. Se on suunniteltu sopimaan kaikille, se ei tarvitse erityistaitoja tai urheilutaustaa. Lajien ja kisailujen parissa koko työporukka voi nauttia tekemisestä matalalla kynnyksellä yhteishenkeä nostattaen. Ja mikä parasta, kaikki on teille superhelppoa: Me tuomme välineet, rakennamme pelit ja ohjaamme koko tapahtuman.
Tehdään WAU games, joka sopii juuri teidän yritykselle ja luodaan tapahtuma, josta riittää puhetta vielä pitkälle tulevaisuuteen saakka. Tutustu tarkemmin, ole meihin yhteydessä ja pistetään pyörät pyörimään!

